Kommentti

Rovaniemen top 3 kohteet liukulumikenkäilyyn

Rovaniemi on tunnettu arktisista olosuhteistaan sekä siitä, että täällä meitä ympäröi luonto hyvin läheisesti. Varsin pienin ponnisteluin onnistut karistamaan kaupungin pölyt jaloistasi ja löydät jo itsesi luonnon ääreltä ihmettelemässä sen kauneutta. Tästä inspiroituneena nouseekin listallemme ensimmäisenä kirjaimellinen lähikohde!

1. Ounasvaara

Ounasvaara on aivan kaupungin vieressä sijaitseva vaara, jonka huippu kohoaa 203 metriä merenpinnan yläpuolelle. Ounasvaara on tunnettu laskettelurinteistään ja sen ensimmäinen hyppyrimäki onkin rakennettu jo vuonna 1927! Ounasvaaralla voi harrastaa monenlaista aktiviteettia ja se onkin hyvin suosittu paikallisten virkistyspaikkana. Ounasvaaran kuitenkin ehkä paras ominaisuus on sen hyvinkin erämaamainen tunnelma, niin lähellä kuin se sijaitseekin kaupunkia. Laajat koskemattomat metsäalueet tarjoavat talvella hiihtelijälle oivan paikan umpihankihiihtoon, tai lumikenkäilyyn. Näiden yhdistelmänä toimivat liukulumikengät voi myös huoletta suunnata kohti Ounasvaaran rinteitä.

Ounasvaaralle pääseminen ei vaadi suunnistustaitoa, eikä autoa. Riittää kun kävelet Rovaniemen kuuluisimman sillan, eli Jätkänkynttilän toiselle puolelle. Vaara alkaa heti sillan kupeesta ja hiihtämään pääsee jo heti näköetäisyydeltä kaupungista. Ounasvaaran huipulle voi kiikkua useita eri reittejä ja liukulumikenkien kanssa alas tuleminen on myös huippu hauskaa! Hurjimmat ohjastavat liukulumikenkiään, kuin laskettelusuksia tullessaan alas pehmeää puuteria. Ole kuitenkin skarppina! Ounasvaaralla liikkuu paljon ihmisiä kävellen, pyöräillen ja suksilla, joten on tärkeää ottaa myös muut huomioon ja varoa yhteentörmäyksiä!

2. Napapiirin retkeilyalue

Toinen kohteistamme on myös laskettavissa lähikohteeksi, joskin se sijaitsee hieman etäämmällä kaupungista, kuin Ounasvaara. Napapiirin retkeilyalue on yhtenäinen retkeilykohde täynnä metsähallituksen ylläpitämiä laavuja, sekä kotarakennuksia. Metsähallitus on myös järjestänyt puuhuollon alueella, joten valitsemaasi levähdyspaikkaan saapuessasi voit olla varma, että kahvinkeittäminen tai makkaranpaisto onnistuu helposti.

Retkeilyalueella on monia eripituisia reittejä, joista aktiivisuustasostaan kiinnostunut liukulumikenkäilijä voi valita mieleisensä. Missään nimessä emme suosittele valmiin polun käyttämistä talvisaikaan, vaan seikkailumielinen liukulumikenkäilijä valitsee itse reittinsä ja sen pituuden! Tässä auttaa puhelimesta löytyvä karttasovellus, varsinkin jos alue ei ole entuudestaan tuttu. Sovelluksesta voit katsoa alueelta itseäsi kiinnostavat kohteet, sekä taukopaikat sen varrella. Muista pakata mukaan reilusti eväitä ja pidä huoli, ettei puhelimestasi uhkaa akku loppua kesken reissun. Epävarma toki pitäisi repussaan myös karttaa ja kompassia, mutta talvella jännitystä poistaa se, että omia jälkiään voi aina hiihdellä tai lumikenkäillä takaisin aloituspisteeseen.

Napapiirin retkeilyalue sijaitsee noin 25 km Rovaniemeltä pohjoiseen ja sinne saapuminen tapahtuu helposti omalla autolla. Alueelle pääsee myös julkista liikennettä käyttäen hyödyntämällä Rovaniemi – Sodankylä ja Rovaniemi – Kemijärvi bussiyhteyksiä. Napapiirin retkeilyalueeseen ja sen laajaan tarjontaan kannattaa perehtyä ensin kotoa käsin, esimerkiksi luontoon.fi sivuston kautta. Täten on helpompi suunnitella päivän aikataulunsa.

3. Käyrästunturi

Kolmas kohteistamme on selvästikin haastavin, mutta samalla myös ehkä jopa vaikuttavin. Käyrästunturi tunnetaan Rovaniemen ainoan tunturina ja se sijaitsee aivan Rovaniemen pohjoisreunalla, noin 55 km kaupungista pohjoiseen. Tunturin laki kohoaa jyrkkänä ja jylhänä 347 metrin korkeuteen. Tunturin laelta voit myös löytää kunnostetun palovartijan majan, joka tätä nykyä toimii retkeilijää palvelevana päivätupana. Tuvassa onnistuu pienimuotoinen ruoanlaitto, sekä koiranilmalla se toimii oivana säänsuojana.

Käyrästunturin päälle pääseminen vaatii jo jonkin verran kuntoa, sillä tunturin korkeuserot ovat kohtalaiset. Huippu-urheilija ei missään nimessä tarvitse olla, mutta aikaa on hyvä varata reilusti varsinkin nousun osuudelle. Tunturin päälle nousee huoltotie, jota pitkin liukulumikenkäily on kohtuullisen helppoa ja nopeaa. Huoltotietä ei aurata talvisin, joten autolta tunturin laelle on hyvä varautua reippaaseen 5–6 km siirtymään. Seikkailumielinen toki suuntaisi sivakkansa heti metsän puolelle, mutta varsinkin lähellä tunturin huippua voi huoltotietä käyttämättömän liukulumikenkäilijän matkanteko hidastua olennaisesti.

Ylös päästyään, liukulumikenkäilijä näkee tunturin laelta avautuvat huikeat maisemat ympäröivään luontoon. Varsinkin keski- ja lopputalvella maiseman valtaavat huurteiset tykkylumipuut ja lumisen rauhallinen fiilis laskeutuu Käyrästunturille. Päällä olevaa päivätupaa hyödyntäen voi itsensä ravita ja tarvittaessa liukulumikengät huoltaa tuvan lämmössä. Takaisintulomatka taittuukin myöhemmin joutuisasti alamäkeen!

Meiltä saat liukulumikengät vuokralle keskeltä Rovaniemen kaupunkia joko muutamaksi tunniksi, päiväksi tai viikkohinnalla. Siirry vuokraamoomme tästä.

Lisää kommentti

Email again:

Beyond Arctic Oy

Rovaniemi

Puhelin +358 50 323 1090
Sähköposti contact@beyondarctic.com
osoite Valtakatu 21, Rovaniemi, Finland

Levi

Puhelin +358 40 128 0766
Sähköposti levi@beyondarctic.com

Toimisto auki: Ma - Pe - 9-15
Kesäkauden 1.5 - 31.8. toimistomme on suljettu.
Kaikki varaukset sähköpostilla tai puhelimitse.


#beyondarctic
#natureofanexplorer
  • Yritys
  • Vuokrausehdot
  • Vastuullisuus
  • Palaute


  • Copyright Beyond Arctic Oy ©